Jeij, yksi kirja vähemmän keskeneräisten listalla. Sain luettua loppuun Dan Brownin Kadotetun symbolin, ja sen jälkifiilingeissä katsoin vielä Angels and Demons -elokuvaakin. (Tosin puolessa välissä tajusin jo nähneeni sen. Kertonee laadusta.) Pidän hirveästi historiallisten esineiden ja asioiden avulla avattavista vihjepalapeleistä National Treasuren tapaan. Se lieneekin suurin syy miksi tykkään Dan Browniakin lukea. En Brownille Nobelin kirjallisuuspalkintoa antaisi, mutta viihdepalkinnon varmasti.

Kadotetun symbolin tapahtumat sijottuvat Washingtoniin. Dan Brownin aiemmista kirjoista tuttu symbologian professori Robert Langdon viuhuu ympäri kaupunkia ratkoen vanhaa Vapaamuurareiden salaisuutta vihje kerrallaan. Kirja on periaatteessa ihan sama kuin Enkelit ja Demonit ja Da Vinci -koodi, temmellyskenttä, taistelutoverit ja pääpahis vain erottavat kirjan edeltäjistään. Jälleen kerran Langdon on ärsyttävän kaikkitietävä, lukijalle etäiseksi jäävä kliininen hahmo. Jopa pääpahiksen, kummallisen tatuoidun olennon, sielunelämää kuvataan syvällisemmin kuin päähenkilön. Taas melkein jokaisen luvun lopussa on rasittava cliffhangeri. Ihan kuin kirjailijalla ei olisi muuta tapaa saada lukija lukemaan eteenpäin. Loppuratkaisu oli liian helppo. Paikoin oli liikaa toistoa. Kaikesta huolimatta pidin lukemastani. Luen Brownin kirjoja historiallisten pikkufaktojen ja vihjepalapelien takia, joten en jaksa liikaa herneytyä päähenkilön luonnottomuudesta tai muista pienistä puutteista. Kadotettu symboli tarjosi minulle juuri sitä mitä lähdin hakemaankin: jännittävää aarrejahtia, nopeaa tempoa ja roppakaupalla turhaa nippelitietoa. En estäisi menneisyyden itseäni lukemasta, siis. Oikein mukava kesäkirja niihin hetkiin, kun henkevämpään ei jaksa uppoutua ja järkevämpää ei jaksa ajatuksella lukea, mutta harlequinia on liian noloa pitää esillä.

Onneksi tämä kirja tuskin synnyttää sen suurempaa salaliittomyllyä. Da Vinci -koodi sai ihmiset sekoittamaan täysin toden ja keksityn. Tälläkin hetkellä luen nettikeskustelua, jossa "uus-brownilaisille" yritetään selittää, että vaikka Da Vinci -koodissa niin sanottiinkin, Jeesuksella tuskin oli vaimoa ja lasta. Toivottavasti ihmiset osaavat jo pysyä pelihousuissaan Kadotetun symdolin kohdalla ja muistavat, että vaikka tapahtumat sijoittuvat oikeisiin paikkoihin ja vaikka instituutiot, rituaalit ja nippelitieto ovatkin totta, tapahtumat ovat täyttä satua.