Nyt kun auriko paistaa ja sää on mm. paras, on pakko lukea ulkona. Harmi vain, että tänään löytämäni mielenkiintoiselta vaikuttava kirja on ilmaiseksi netissä luettavissa. Laiskuus voittaa, kirjasto liian kaukana. Ja kun vieläpä olisi pari kirjaa keskenkin niin ei millään viitsisi ottaa lisää luettavaa, mutta uteliaisuus taitaa voittaa. Kyseinen kirja on Teemu Kaskisen ja Heikki Heiskasen Norsun vuosi, hieman erilainen poliisidekkari. Uusimmassa Imagessa (6-7/2010) oli juttu kirjan saamasta kritiikistä. Artikkelin on kirjoittanut Teemu Kaskinen, eli kirjailija itse. Hän kuvailee tuntemuksiaan pienen kuoleman keskellä, eli aiheettoman murskakritiikin saatuaan. Kaskinen pohtii kritiikin syitä ja koko artikkeli maistuukin vähän takaisiniskulta Hesarille ja ymmärtämättömälle kriitikolle, joskaan ei ikävässä mielessä. Jutun ohessa oli kehoitus arvioida kirja itse ja url kirjan ilmaiseen nettiversioon. (http://www.wsoy.fi/yk). Pitää tunnustaa, että melkein missä muussa kontekstissa tahansa olisin pitänyt artikkelia vähän ärsyttävänäkin selittelynä, että kyllä se hyvä kirja oli jonka minä kirjoitin mutta tyhmä kriitikko ja huonot mielipiteet. Mutta Imagella on mielessäni jonkinmoinen erityisasema. Jos lehti on julkaissut monisivuisen artikkelin tietystä huonosta arvostelusta ja sen aiheuttamasta mielipahasta, on kritiikin täytynyt olla todella aiheetonta Imagen toimittajien mielestä. Siksi uteliaisuus Norsun vuotta kohtaan on suuri, enkä ehkä voi hillitä lukuhalujani. Damn. Mutta kesäloma on pitkä, lukemaan ehtii aina.

Löysin uutta musiikkiakin eilen, vieläpä yllättävältä suunnalta. Vaikka kuuntelen paljon suomalaista musiikkia ja vaikka musiikkimakuni on todella laaja, suomiräppi ei ole oikein uponnut moneen vuoteen. Siksi vähän pelotti koskea Mariskan, entisen suomiräppärin levyyn, vaikka tiesinkin että tyyli on muuttunut iskelmälliseen souliin ja bluesiin. Onneksi rohkaistuin. Entinen vähän rosoinen räppi on vaihtunut korvaamiellyttäviin melodioihin ja vielä ensitäkin pintaa syvemmälle meneviin sanoituksiin. Mariskan ääni on upea, tukee niin musiikin tyyliä kuin sanoitusten teemojakin. Menevä avausraita Hurrikaani vie mukanaan ja rauhallisemmat kappaleet saavat melkein hartaaksi. Nappasin heti muutaman kappaleen soittolistalleni. Ilahduttavaa kuulla, että Suomessa on oikeasti hyviä naislauluntekijöitä Maija Vilkkumaan lisäksi. Upea löytö. Punaviinimusiikiksi parhautta. Tätä pitää kuunnella vielä lisää, eilinen tutustuminen kun oli melko pikainen. (Mariska & Pahat sudet: http://open.spotify.com/artist/0Pfea1ZDFtTo9NRPExcZtM )

Huomasin muuten tänään, taas, etten ole vieläkään katsonut Sopranosia loppuun. Pari jaksoa jäljellä viimeisestä tuotantokaudesta. Helvetin tunnin mittaiset jaksot ja kyvyttömyys pysyä paikoillaan sen vertaa.